sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

14. Noita tuli taloon




 ~ . . . ~ 



Miksi lehdenjakajat ei erota varastohuonetta talon ovesta? 
I'm just asking...



Holly soitti puutarhakerhoon, koska halusi päästä näyttämään taitonsa vihrepeukalona. Titta Turhama lupasi tulla tiiminsä kanssa tarkastamaan tilanteen.



Tuima naama, harmaa tukka tiukalla nutturalla rouva Turhama asteli pihaan tiiminsä kanssa. Holly tervehti heitä ystävällisesti, Titta yritti vääntää hymyä, mutta Holly huomasi heti, ettei nainen pitänyt hänestä.



Holly painelo sisälle kylmästä, kun Turhaman tiimi alkoi tutkimaan kasveja, sekä talon ulkopuolelta, kuin myös sisältä.




En ymmärrä miksi vanha pappa tuli arvioimaan talon sisällä, akvaariossa olevan korallin? Tai sitä, että se toinen mies arvioi sekä kottikärryt ja Jessican haudan kukat : D Enkä tykkää siitä että ne talsii kukkapenkissä.



En saanut kuitenkaan toivomuskaivoa, koska lehdet oli haravoimatta. Palkkasin siis puutarhurin hoitamaan kuolleita häiritseviä lehtia maasta. Kerhoon päästiin ja saatiin 1004 simelonia rahaa.



Koska Holly oli "raatanut" puutarhansa eteen, nainen päätti lähteä törsäämään rahojaan tien toisella puolella olevalle yhteistontille, jonka vastikään rakensin. Bagdad Café.



Ilkeä Holly myrkyttää kauniin lähteen saippualla.



Baarimikko ja ruokamestari valmiina ottamaan asiakkaita vastaan. Kuistilla on myös ravintolarakennus, sekä pieni sekatavarakauppa. Huomatkaa kaunis vuohiperhe taustalla!



Holly päätti ostaa mehupaukun hyvän päivän jälkeen.



 
Niin hyvää mehua.


 
Kaupasta vähän hajuvettä mukaan, että tuoksuu hyvältä.



Kaulapantojen katselua, vaateshoppailua ja baarimikon stalkkailua. Holly mietiskeli baarimikon naittamista Roylle. Hän voisi ainakin yrittää asiaa.



Hirveän hyvä noita Cecelia ja hänen taikalemmikkinsä ilmestyivät yhteistontille ja tottakai Holly halusi mennä tervehtimään oikeaa noitaa.



Tadaa! Holly tahtoi hyväksi noidaksi ja hänen toiveensa toteutui.



 
Lumoava harmaahapsi tötteröhatussaan, tuosta mummelista tuli. 



Holly halusi tuoksua hyvältä ollessaan Hirveän Hyvä Noita, lyhyemmin HHN, joten muori päätti käyttää ostamansa hajuveden samointein.



- Koska olet nyt yksi meikäläisistä, tässä on käyntikortti Valon Linnaan. Olet tervetullut opettelemaan viikon mittaiselle kurssille, miten käsitellä taikaasi., Cecelia virkkoi kissan naukuessa hänen takanaan.
- Hyvä on, tulen tänä iltana!
- Nähdään silloin!



 
- Näkemisiin!, Cecelia virkkoi, otti taikasauvansa ja katosi kissansa kanssa jäljettömiin.



~ . . . ~




Illan saapuessa, Holly oli ottanut taksin ja suunnannut kohti Valon Linnaa. Hän tulisi menemään kurssille, jossa oppisi käsittelemään taikaansa ja voisi saada oman taikalemmikin.



Ensimmäiset päivät hän harjoitteli helppoja loitsuja, ainesten merkitystä ja miten niitä valmistetaan. Cecelia tuli välillä apuun, kun Holly ei pärjännyt ja halusi neuvoja.



 
Suurin osa loitsuista oli hankalia ja ne vaativat erityisiä ainesosia, sekä omanlaatuista taikomista, joten Hollyllä oli opettelemista.



Viidentenä päivänä Holly sai käyttöönsä padan ja pääsi kokeilemaan Vanhurskaan valon, Lohikäärmeen suomujen ja muiden ainesosien tekemistä. Se onnistuikin erittäin hyvin.



Viimeisenä päivänä Holly sai Cecelian hyväksynnän taikuuskurssin käymisestä ja lahjoitti tälle oman taikuuskirjan sekä padan. Nyt hän voisi viimeinkin mennä kotiin tekemään taikojaan ja harjoittamaan sitä.



~ . . . ~ 




Holly palasi vihdoinkin kurssiltaan ja näki ikkunasta Royn hyppivän hyppynarua. Mies oli selvästi seonnut hänen poissaolonsa takia.



- Onpa mukava nähdä! Katosit kuin pieru Saharaan! Mistä tuo vaatetus? Missä olit?, Roy kyseli ja he istuivat kahvipöydän ääreen, kunnes vanhus oli kertonut koko seikkailunsa joka alkoi yhteistontilta ja päättyi noidan kartanoon.



 
Kaikki oli jälleen kuten ennen. Lapset veivät kaiken huomion, Roy inhosi potan tyhjentämistä yli kaiken ja lapset söivät kissanruokaa kun silmä vältti.



 
Rambo ei pidä yhtään ajatuksesta, että joutuu jakamaan ruokansa Alicen kanssa. :(



Myös Hollyn ystävätär rouva Nunadake tuli usein kylään.



Minka Nunadake on yksi arvostetuimmista suvuista Kaunialan Siniperässä. Eräs alkuperäisistä perustajasuvuista ja kerennyt ruveta sikiämään ympäri maailmaa. 



Vanhukset rupattelivat usein kahvitteluista toistensa luona, mutta Minkaa kiinnosti enemmänkin Hollyn taikuus ja miten se toimisi.




 
Kun Holly oli läärännyt tarpeeksi kauan, Minka siirtyi leikkimään Rambon kanssa.



 
Älkäämme unohtako perheen upeaa Norjalaista metsäkissaa Ginaa, joka on oppinut tekemään tarpeensa vessanpönttöön ja odottaa poikasia Rambolle. Miuh.



 
Samalla kun Roy maalaa kuvaa Hollysta ja Rambosta, muori opettaa nuorelle kollille käytöstapoja.



Rambo on erittäin kuuntelevainen ja suloinen pojukissa.



Tuitui. Pakko tunkea sen kuvia jokapaikkaan.



 
Lapset ne tykkää leikkiä viimeisillään raskaana olevan Ginan kanssa. Ehkä hieman liian rajusti.



Stefan kiusaa kisulia.



~ . . . ~




Harvinainen simssi-innostus. Sain kuvattua ja kirjoitettua peräti kaksi osaa päivässä. Mikä saavutus. Vielä loppuun haluaisin laittaa kuvan. Tosiaan Nunadaket on mun kuvaamaton LC perhe, joka on menossa neljännessä sukupolvessa. 
Ajattelin, että voisin tuoda "hienoa" verta Requiemin sukuun ja liittää nämä kaksi sukua yhteen jossakin sukupolvessa. Miltä kuulostaisi? ;)

Vielä näin loppuu, btw. Miltä vaikuttaa tämä "ei niin tosikko" kirjoitus, mihin olen heittänyt huumoria ja omia kommentteja sekaan? En nimittäin jaksa kirjoittaa "tosikkoa" tarinaa missä ei ole yhtään huumoria jne : D Tykkään enemmän vapaamielisestä kirjoittamisesta. Kommenttia?


Roy: Holly, varo ettei Alicen pää osu siihen hoitopöytään..
Holly: Ai mihin hoitopöytään?
Muutaman kerran meni pää tosta läpi. Ei koske ei :D







12 kommenttia:

  1. Olipa yllättävää tuo Hollyn muuttuminen noidaksi! Toivottavasti taioista on apua kolmen taaperon hoitamisessa 8) Ja voi kuinka suloisia kissoja ♥

    LC:n ja Requiemien yhdistäminen kuulostaa mielenkiintoiselta idealta! Tykkäsin myös tästä ei niin vakavasta kirjoitustyylistä, mukavaa vaihtelua :)

    Jatkelehan taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Saitsu!

      Vähän jännitystä elämään ja rennompaa meininkiä perheen pään menoksi :D Pakko saada vähän vaihtelua niin jaksaa pelailla kun ei tarvii jatkuvasti miettiä juonenkäänteitä, vaan antaa niiden mennä omalla painollaan :3

      Ilmoitan jatkosta kun tulee <:

      Poista
  2. Helou helou! Onpa mukava päästä taas kunnolla simseilyn pariin näin pitkän ajan jälkeen. Ihanan rauhallinen osa. Royta käy kyllä sääliksi, mutta onneksi on Holly pitämässä kaiken kasassa. Kaiken lisäksi nyt taikavoimia apuna käyttäen!

    Pistähän jatkoa tulemaan, murupulla! ♥

    P.S. Dahleilla Isla-extra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista JAMIE/rakkahin rakobeba♥

      Kiva kun simsseilet taas, luulin että katoot pois kun ei kuulu eikä näy :c Kiva, että tykkäsit osasta, käyn lukees ton extran kun kerkeen.

      Purr♥

      Poista
  3. Ohhoh, Holly se vaan jaksaa. Ajattlein, että kohta olisis sen aika jo lähteä, mutta ei, muija otti ja ryhtyi noidaksi! Toivottavasti hän vielä pysyy Royn apuna, mies viakuttaa vähän epävakaalta, ja lapsia on kuitenkin kolme.. Odotan innolla lasten kasvua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista GreenPixy!

      Holly on supermummo! :D Roy ei varmaan koskaan tule olemaan vakaa persoona ja sen taqkia tarvii Hollyn tuen ja turvan :( Lasten kasvu nähdään parin osan jälkeen :3

      Poista
  4. Holly se siis ryhtyi noidaksi :D Ei niin vakava kirjoitus tyyli kelpaa kyllä, miltä itsestäsi tuntuu niin siten kannattaa kirjoittaa. Itekin välillä mietin vapaampaa kirjoitustyyliä, mutta jotenkin en osaa :D Ja perheiden yhdistäminen kuulostaa myös hyvälle.

    Osa oli jälleen mukavan rentoa luettavaa, joten jatkoa jään odottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tohya!

      Jjep, Hollysta tuli super-mummo-noita, lentelee lasten kanssa luudalla kattila kädessä :3

      Poista
  5. Musta tää oli niin hauskaa luettavaa, että kirjoita ihmeessä jatkossakin tällä tavalla! :D Hollysta kuoriutui varsin oiva noitamummeli, ehkäpä muksut saavat osakseen hieman maagisia lahjoja...? Nunadakejen ja Requiemien sukujen yhtyminen kuulostaa varsin mielenkiintoiselta ;) Odotan innolla! (ihan kuin oisin joskus lukenut Nunadakeja...? kuulostaa tutulle nimelle)
    Ihana osa, jatkoa vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentisdta Ankku!

      Kiva kun tykkäsit, muksut opettelee pottailun sijasta lentää luudalla :'D Nunadaket on mun entinen kesken jääny LC, jota varmaan sinäkin luit. :D Oon vaan niin laiska keksimään sukunimiä niin käytän vanhoja LC sukunimiä, kuten Nunadake ja muut. :D

      Poista
  6. Jee, noitia! :D Hollysta tuli tyylikäs noitamummeli. Ja ois, noi kisut on niin kauniita ja sulosia ♥ Mä tykkään humoristisesta kirjotustyylistä kyllä, jatka ihmeessä samaan malliin (:
    Haha, Titta Turhama ja hänen legendaarinen puutarhatuomarijenginsä :D No hyvä että se toivomuskaivo saatiin lopulta.

    Jatka kun kerkeät (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista mel.!

      Enpäs oo huomannutkaan sun kommenttia kun vasta nyt, hups. Ma tieta, noi kissat on ehania <3 Kiva kun tykkäät kirjotustyylistä, toi puutarhajengi on kunnon kovisjengi :3

      Ilmoitan jatkosta :)

      Poista